14.06.2018 / Nordcenter

Aikaa on kulunut jonkin verran edellisestä päivityksestä. Tämä onkin ensimmäinen päivitys uusien nettisivujen aikana.
Päällimmäisenä ajatukset pyörivät vallitsevan kuivuuden ympärillä. Edellinen kasteleva vesisade on saatu 2.5.2018. Maanataina tuli noin 1 mm vettä, mutta se ei riittänyt kastelemaan edes pintaa.
Kovalla oleva kastelujärjestelmä on jatkuvan korjaustyön alla. Putkirikoilta ei olla myöskään säästytty.
Viimeisimmät suuremmat vuodot on koettu Benzin 2 ja 4 väylillä. Vuodot on saatu kuitenkin nopeasti korjattua joten yhtään päivää ei olla oltu kokonaan ilman vettä.
Kuivuus onkin tällä hetkellä suurin nurmikasvuun vaikuttava tekijä. Normaalisti tähän aikaan on lannoitettu väyliä sekä viheriön ympärysalueita, mutta nyt ne odottavat hieman kosteampaa säätä.

Koulujen loputtua saimme viime viikolla vahvistukseksi 9 innokasta koululaista. He ovat päässeet erittäin hyvin työhön kiinni. Kyllä nykyajan nuorisolla on työmoraali vähintään samalla tasolla kuin entisajan nuorisolla! Bunkkereiden kunnostus on saatu käyntiin, ja seuraava askel onkin niiden parannustyöt. Tulemme reunoittamaan, vaihtamaan hiekkoja ja poistamaan viimeisetkin rikkaruohot niistä. Vaihdettavat hiekat levitetään karheikkoalueille.

Kenttien opasteita on lisätty ja uusittu jonkin verran. Työ jatkuu vielä parin viikon ajan. Heinäkuun alusta kaiken pitäisi olla valmista niiden suhteen.

Par 3 kentän “rikkinäinen” viheriö kuoritaan tällä ja ensi viikolla viimeisimistä nurmipaloista ja kylvetään sen jälkeen uudelleen. Alue kunnostetaan sen jälkeen niin että se vastaa muita kenttiemme alueita. Jäljellä olevat nurmet käytetään lajentamaan mm. Fream 9 viheriön takaosaa. Näin saamme sinne pari uutta lipunpaikkaa, ja viheriö muutenkin sen muotoiseksi että sitä voi hoitaa.

Tällä hetkellä dressaamme Freamin viheriöiden ympärysalueita. Hiekkaa käytetään noin 10 t. per reikä.

Koko henkilökunnan puolesta toivotan kaikille mukavaa kesän jatkoa ja yöttömiä öitä!

T.

Staffan Lundmark

PS. Seuraava päivitys tulee jo ensi viikolla ja sisältää ennemmän kuvia!


12.06.2018 / Nordcenter

Tervetuloa pelaamaan Hartwall Juhannus Open kisaa Nordcenteriin Benz-kentälle.

Pelimuotona pistebogey naisten ja miesten sarjat.

 

Ohjelma:                     Lähdöt Benz 1 ja 10 tii kello 12.30-14.30

Kenttä:                        Benz

Pelimuoto:                 Pistebogey naisten sarja ja miesten sarja

 Tiit:                            Naiset punainen ja miehet keltainen

Kilpailumaksu:           Pelioikeudenhaltija 20€ sis. lounaan, Vieras 55€ sis. lounaan

Ilmoittautuminen:      22.6. mennessä Golfbox-järjestelmään tai Nordcenterin caddiemasterille puh. 019-2766 850

Tervetuloa mukaan viettämään juhannusta golfin parissa!


12.06.2018 / Nordcenter

Juhannusaaton Amerikkalainen Greensome perjantaina 22.6.2018 alkaen klo 09.00

Lähdöt Fream 1 ja 10 tiiltä

Kenelle: Parikilpailu Nordcenteriläisille ja heidän kutsuvierailleen

Pelimuoto: AMERIKKALAINEN GREENSOME
– Molemmat avaavat joka tiiltä (kukin omalta tiiltä)
– Molemmat lyövät kakkoslyönnin, mutta parinsa palloa
– Sen jälkeen pari valitsee parhaaksi katsomansa pallon, jota jatketaan vuorotellen reikään asti (Kolmoslyönnin lyö se, joka ei lyönyt kakkoslyönnissä valittua palloa)
– Varapalloa ei koskaan lyödä ja jos molemmat pallot ovat OB, pelataan uusi pallo edellisiltä lyöntipaikoilta

Tiit: Miehet keltaiset, Miehet 60v+ kultaiset, naiset punaiset tiit

Tasoitus: 30% yhteenlasketusta slope-pelitasoituksesta

Palkinnot: Kisan jälkeen kartanolla

Kilpailumaksu: Ei kilpailumaksua pelioikeutetuilta
Vieraat osakkaan seurassa 45€

Ilmoittautuminen: Viimeistään ke 20.6.2018


12.06.2018 / Nordcenter

Kaikki ottelut pelataan Benz-kentällä ja pelaajat sopivat keskenään alkuotteluidensa ajankohdan kilpailunjärjestäjän määräämän aikarajan puitteissa.
Mestaruus ratkeaa finaalilauantaina 04.08.2018

Ohjelma:
1. kierros pelattuna 26.6. mennessä
2.kierros pelattuna 7.7. mennessä
3.kierros pelattuna 17.7 mennessä
4.kierros pelattuna 25.7. mennessä
semifinaalit 3.8 mennessä, finaali 4.8

Säännöt:
– Kilpailussa noudatetaan golfsääntöjä alla luetelluin lisäyksin.
– Auton käyttö on kielletty.

Aikataulu ja kentät
– Pelaajat sopivat keskenään peliajankohdasta alkukierroksilla.
Ottelu on kuitenkin pelattava viimeistään kilpailunjärjestäjän kierroksen
päättymispäiväksi määrittelemänä ajankohtana.
– Kilpailijat, jotka eivät ole pelanneet otteluaan viimeistään kilpailunjärjestäjän
määrittelemän kierroksen päätymisajankohtaan mennessä, diskvalifioidaan.
– Kaikki kierrokset pelataan Benzillä

Sarjat ja tee:
 Tytöt 21 v punainen
 Naiset avoin sininen
 Naisseniorit 50 v punainen
 Naisseniorit 65 v punainen
 Pojat 21 v keltainen
 Miehet avoin valkoinen
 Miesseniorit 50 v keltainen
 Miesseniorit 65 v sininen

Jos osallistujia sarjassa on alle 8, toimikunta voi yhdistää eri ikäluokkia yhteen. Osanottajamäärästä riippuen 4-8 pelaajaa (edellisvuoden mestari ja pienimmän tasoituksen omaavat) sijoitetaan ottelukaavioon, muut arvotaan.
Ottelu kestää 18 reikää, tasatilanteessa käytetään jatkoreikiä järjestyksessä 1,2,18. Finaaleissa jatkoreikänä pelataan reikää 18.
Ottelun tuloksen ilmoittaminen
-Ottelun tulos on ilmoitettava caddiemasterille viimeistään kierroksen päättymistä
seuraavana päivänä klo 12:00.

Finaaliviikonloppu:
Kaikkien sarjojen kulta- ja pronssiottelut pelataan lauantaina 4.8. klo 10 alkaen
Jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan.

Ilmoittautuminen: 17.6. klo 15 mennessä caddiemasterille tai golfboxiin

Tervetuloa kamppailemaan mestaruudesta!