Juniorien kesäleiri 14.-16.6.2021 | Nordcenter

 

FREAM LÄHDÖT 10-TIILTÄ ARKISIN (MA-PE) 

 

Juniorileiri 14.-16.6.2021

Junioritoimikunta järjestää kesän aikana myös perinteiset junnuleirit. Golfin lajiharjoittelun lisäksi leireillä pelataan erilaisia pelejä ja leikkejä. Aiempina vuosina leireillä kahtena aamupäivänä pro on ollut opettamassa pitkiä lyöntejä sekä lähipelitekniikkaa ja iltapäivisin on oppeja lähdetty testailemaan kentälle.
​​​​​​​Jäljelle jäänyt päivä onkin sitten harrastettu ja leikitty mitä mieleen on sattunut juolahtamaan leiriläistentoiveita kuunnellen, lajeina aina jalkapallosta tennikseen ja polttopallosta mölkkyyn. Kovan sateen yllättäessä on tutustuttu biljardin saloihin, lautapeleihin ja kortinpeluuseen.
Joskus on nähty myös voimistelunäytöksiä ja ihmispyramideja. Ravintola on valmistanut maittavat lounaat ja päivä on päätetty Benzin kioskin hodareilla ja toasteilla. Leiriläisten lukumäärä on viime vuosina ollut siinä 10-15 paikkeilla ja palaute positiivista. Leirit on tarkoitettu 9–18-vuotiaille. Apuvalmentajina leireillä toimivat viime vuoden tapaan Nordcenterin edustuspelaaja Wilma Merenmies ja Sara Salo. Pro:na toimii Harri Murtonen