Kentänhoidon kuulumisia 12.1.2023

Talvihuolto käynnissä. Benz väylän 4 lampi ruopataan ja kokoa kasvatetaan ensi kaudelle.

Vuosi vaihtui säiden osalta samoissa merkeissä kuin vuosi sitten. Sää lauhtui uudenvuoden aattona, jonka jälkeen pakkaset taas kiristyivät. Jäätä pääsi syntymään usealle viheriöille, mutta tilanne on selkeästi parempi kuin tammikuussa 2022.
Kuluvan viikon aikana on aloitettu viheriöden tyhjentäminen lumesta. Tavoitteena on saada pinnoille syntynyt lumi/jää/loska poistettua mahdollisimman kattavasti talvituhojen vähentämiseksi.

Fream 5 lumenpoisto käynnissä



Benz 18 lumenpoiston jälkeen


Tammikuun aikana tulemme jatkamaan Benzillä metsäharvennuksista syntyneiden risujen siivoamista. Työ on hidasta ja jatkuu aine keväälle saakka. Vesakointia ja oksimista tapahtuu molemmilla kentillä jokavuotiseen tapaan.
​​​​​​​
Benz 4 väylän vasemmalla puolella oleva lampi on tarkoitus ruopata ja laajentaa lyöntipaikalle päin. Tavoitteena on että nykyinen "metsälampi" näkyisi vauksessa selkeämmin. Olemassa oleva lampi kaivettiin vuonna 2006. Jo silloin oli tarkoitus tehdä nyt suunniteltu laajennus. Ehkä parempi myöhään kuin milloinkaan....


Taiteilijan näkemys Benz 4 lammen laajennusosasta. Todellisuudessa uusi osa tulee olemaan hieman leveämpi ja vanha osa lampea tulee selkeästi näkyviin lyöntipaikalta katsoen.


Tiedotamme lähiaikoina miten toimenpiteet viheriöillä onnistuivat, sekä muista ajankohtaisista asioista.
Kärsivällistä talven jatkoa toivottaen:

Staffan Lundmark
​​​​​​​Kenttämestari