Members 2025 | Nordcenter

Molemmilla kentillä siirtosääntö 15cm voimassa lyhyeksi leikatulla alueella

caddiemasterilla oikeus siirtää lähtöaikaa 10min myöhemmäksi

 

Members safaritunnelmissa lauantaina 19.7.

Members vietettiin loistavissa merkeissä niin sään kuin ravintolan antimien ja musiikinkin puolesta


Helteinen Members-safari kokosi suuren osallistujajoukon


Members-kilpailu pelattiin tänä vuonna molemmilla kentillämme, Benzillä ja Freamillä. Kilpailun teemana oli safari, mikä innosti jäsenemme ja heidän vieraansa sonnustautumaan mitä upeimpiin safari- ja eläinasuihin. Ennen kilpailun alkua rangelle kokoontuikin kisainfoon värikäs joukko afrikkalaishenkisen musiikin tahdissa.


Teeman mukaisesti erikoiskilpailuna oli tällä kertaa väylien varsilla lymyilevien The Big 5 -eläinten bongaus. Lähes kaikki joukkueet olivat valppaina ja onnistuivat löytämään eläimet niiden piilopaikoista.


Koko kilpailupäivän ajan saatiin nauttia helteisestä kesäsäästä, mikä loi tapahtumalle loistavat olosuhteet ja tunnelman. Kilpailuun osallistui noin 180 pelaajaa ja illanviettoon vielä joitain kymmeniä enemmän. Terassi olikin illalla täpötäynnä iloista joukkoa. Maukas illallinen ja puolille öin jatkunut tanssi DJ Antonin musiikin tahtiin kruunasivat tämän hienon, perinteisen kesätapahtuman.


Kilpailun tulokset Benz:

1. Team Sipola
Saku Sipola, Nea Lehtovaara, Mia Sipola
Tulos 62

2. Team Ekdahl
Kyösti Ekdahl, Eemil Ekdahl, Arja Ekdahl
Tulos 64

3. Team Fore-ever Young
Sem Kiiski, Sara Salo, Lily Yang
Tulos 65

Kilpailun tulokset Fream:

1. Team Karlsson
Stenka Karlsson, Pekka Tukiainen, Riku Mäkinen
Tulos 59

2. Team Kempe
Emil Immonen, Henrik Ekholm, Anna Kempe
Tulos 60

3. Team Bird Hunters
Teemu Koskinen, Eero Jaakkola, Joona Auvinen
Tulos 61


Parhaan asun palkinnon voitti Team Almost Blondies: Kati Sasse, Sari Hammaren-Malmi ja Taru Koskimies.


Kaikki kilpailujen palkinnot lahjoitti Vili Custom Golf.


Arvontapalkintoina jaettiin lahjakortteja uudelle Rock Golfille ja Billnäs Gård -ravintolaan.


MEMBERS TULOKSET BENZ


Members tulokset Fream



Onnea voittajille ja iso kiitos kaikille osallistuneille!​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


Tapahtuman kuvagalleria

Alla Membersin kuvagalleria. Pääset selaamaan kuvagalleriaa isoina kuvina klikkaamalla mitä tahansa niistä.