Yritystapahtuma golfkentällä: Beat the Pro -kisa saa jengin hyvälle tuulelle


Nordcenter Golf & Country Club tarjoaa erinomaiset puitteet yritystapahtumille. Pääkaupunkiseudun läheisyys, majoitusmahdollisuudet, hyvä ravintola ja kaksi Championship-tason kenttää mahdollistavat tapahtuman järjestämisen isommallekin seurueelle.

Tietotekniikan sekä kodin elektroniikan tukkuri Also Finland järjesti elokuussa Nordcenterissä tapahtuman yli 70:lle jälleenmyyjälleen. Konsepti oli tuttu jo ennestään, sillä kyseessä oli 17. golftapahtuma jonka Also järjestää.

– Tapahtuma on ollut suosittu ja sitä odotetaan innolla joka syksy. Halusimme järjestää kisan tällä kertaa mielenkiintoisella ja haasteellisella Fream-kentällä, kertoo Karri Syväsalmi Alsolta.

 

Beat the pro tapahtuman järjestäjät Nordcenterissä
Taru Kortessalo ja Karri Syväsalmi vastasivat tapahtuman järjestelyistä.

Päivä aloitettiin runsaalla aamiaisella kartanolla ja kisa käynnistettiin yhteislähdöllä kello 10. Kentällä oli usealla tiillä erilaista tarjoilua ja maaliin päästyä kartanon terassilla odotti BBQ-päivällinen sekä palkintojen jako.

PGA Pron haastaminen kahdella par 3-väylällä

Kentälle oli järjestetty kaksi erilaista Beat the Pro -kilpailua. Lähemmäksi lippua -kisa käytiin väylällä 16, jossa vastustajana Pro Olli Siivola. Pisin drive -kisa oli järjestetty väylälle 18, jossa Pro Riku Soravuo haastoi pelaajat.

– Peli tuntuu rullaavan hyvin ja porukka on hyvällä tuulella, kertoo Riku Soravuo.

 

Head pro Riku Soravuo Nordcenterissä
PGA Pro Riku Soravuo toimii Nordcenterin Head Prona.
Lähemmäs lippua -kisa Nordcenterissä
Väylä 16. Lähemmäs lippua -kisa.
BBQ-Grilliaus Nordcenter kartanon terassilla
BBQ-Grill kartanon terassilla. Taustalla upeat maisemat Pohjanlahdelle.
Nordcenterin kartano, väylältä 18
Väylä 18.

Oletko kiinnostunut järjestämään yritystapahtuman golfkentällä?

Pyydä tarjous valmiiksi suunnitelluista vaihtoehdosta tai luo mieleisesi mukainen kokonaisuus. Yrityskilpailut on suunniteltu vähintään 10 henkilölle.

Ota yhteyttä! mats.gronblom@nordcenter.com