Kentänhoidon maaliskuun kuulumisia | Nordcenter

Toukokuussa Fream kentällä lähdöt 10 tiiltä.

 Siirtosääntö voimassa.

 

Kentänhoidon maaliskuun kuulumisia

Benz 5 viheriö harson alla suojassa tuulikuivumiselta

En usko olevani ainoa, jonka mielestä kulunut talvi on tuntunut pitkältä ja raskaalta. Päällimäisenä mielessä korona, sotauutiset ja jäiset olosuhteet (ainakin etelärannikolla). Kevättä on odoteltu jo hetken, mutta se ei ota tullakseen.
Pari suhteellisen lämmintä viikkoa kuitenkin sulattivat hiekan avustuksella jään pois viheriöiltä. Osa viheriöistä onkin viime viikolla suojattu kasvuharsoilla. Harsojen pääasiallinen tehtävä on suojata kasvustoa kuivumiselta. Ne pitävät myös viheriöiden lämpötilaa tasaisempana päivä- ja yölämpötilojen heitellessä parin plusasteen ja reilun pakkasen välillä. Selkeää kuvaa jäisen talven aiheuttamien vahinkojen laajudesta ei vielä ole. Sisätiloihin otetuista näytteistä kuitenkin näyttäisi jotain kasvavan. Lopullinen tilanne valkenee, kun terminen kevät koittaa.

Sisätilohin nostettu näytepala Benz 12 viheriöltä

Viheriöden lisäksi töitä on tehty monenkin eri projektin parissa. Näkyvimpänä ehkä Nordcenterin tulotien parantaminen. Tulotietä reunustaa suuri kirjo enemmän tai vähemmän heikkokuntoisia puita sekä syvä oja.
Puutarhasuunnitelija Maija Lehtinen on laatimassa kartanon alueesta pitkän aikavälin suunnitelmaa, jota jo tänä vuonna osittain tulemme yhdessä urakoitsijoiden kanssa toteuttamaan. Maijalla on pitkä kokemus historiallisesti arvokkaiden ympäristöjen entisöinnistä ja suunnittelusta. Hänen kädenjälkensä näkyy mm. Fiskarsin kylässä sekä Billnäsin ruukkialueella. Ensimmäisessä vaiheessa osa puista poistetaan uusien istutusten tieltä ja syvä oja putkitetaan ja täytetään.
​​​​​​​

Åminnen Kartanontien rummutus

Ojan rummutuksessa on otettu huomioon sekä pintavedet ja kastelujärjestelmän tyhjennys että mahdolliset tulevaisuuden sähkötyöt ja jopa tien siirto tai levennys.


Kastanjapuu sai hiukan kevennystä

Kartanon pihapiirin puut sekä osa Freamilla olevista vanhoista arvopuista on maaliskuun alussa hoitoleikattu. Viiden arboristin ryhmä "kiipesi" puut läpi parantaen niiden terveyttä ja ulkonäköä. Myös turvallisuuden kannalta vaarallisia oksia poistettiin.




Tulevien viikkojen aikana on töitä vähän joka osa-alueella. Benzillä jatketaan kastelujärjestelmän sulkujen uusimista. Kentille tullaan levittämään hiekkaa jään ja lumen sulamisen nopeuttamiseksi. Vesakoiden raivaus jatkuu läpi kevään, painopisteenä Benz-kenttä. Ja tottakai kenttien kevättyöt käynnistyvät heti, kun se on mahdollista ja järkevää.

No koska kenttä aukeaa? Tällä hetkellä näyttää kyllä siltä, että pelaaminen ennen toukokuuta on hyvin utopistista. Sääennusteet eivät ainakaan tällä hetkellä anna aihetta uskoa, että kentistä kumpikaan olisi huhtikuun aikana pelissä. Toivottavasti olen väärässä....

Kärsivällistä kevään odotusta!

Staffan Lundmark
​​​​​​​Kenttämestari